Uutiset
23.4.2017
HS: Pääministeri Aleksei Kosygin oli suomalaisille tutuin neuvostojohtaja – Moskova kielsi Kekkoselta viimeisen tapaamisen
Helsingin Sanomat: julkaistu
PRESIDENTTI Urho Kekkonen tapasi heinäkuun lopulla 1970 presidentti Richard Nixonin Valkoisessa talossa.
Viikkoa aikaisemmin Kekkonen oli ollut Kremlissä ja neuvotellut Neuvostoliiton johtokolmikon pääsihteeri Leonid Brežnevin, presidentti Nikolai Podgornyn ja pääministeri Aleksei Kosyginin kanssa.
Yhdysvaltain presidentti utelikin Kekkoselta, millaisia miehiä nämä toisen suurvallan johtajat oikein olivat.
”Kekkonen sanoi, että nämä miehet ovat luonteeltaan kovin erilaisia. Kosygin on heistä selvästi parhaiten informoitu ja älyllisesti korkealla tasolla. Muilla on nähtävästi muita avuja”, kerrotaan suurlähettiläs Max Jakobsonin Kekkosen ja Nixonin keskustelusta laatimassa muistiossa.
Kekkonen sanoi kahden kesken Nixonille sen, mitä hän oikeasti ajatteli Neuvostoliiton johtajista, mutta ei tietenkään voinut sanoa julkisesti.
Näin voi päätellä Kekkosen päiväkirjasta, jota hän piti vuodesta 1958 vuoteen 1981. Päiväkirjassa on runsaasti kuvauksia ja arvioita myös neuvostojohtajista.
Vain Aleksei Kosygin läpäisi Kekkosen neulansilmän. Hänestä Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa arvostavasti, jopa ystävällisesti. Se oli poikkeuksellista Kekkosen tekemissä henkilöarvioinneissa. Oli arvioinnin kohteena sitten kotimainen tai ulkomainen poliitikko.
KUN Leonid Brežnev, Nikolai Podgorny ja Aleksei Kosygin syrjäyttivät Nikita Hruštševin ja nousivat valtaan syksyllä 1964, Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa.
”Hruštševin syrjäyttäminen on ollut minulle shokki ja huolen sekä surun aihe. Hän oli Suomen ystävä ja minun ystäväni, jonka kanssa saatoin luottamuksella keskustella Suomen asioista. Kosyginin tunnen myös H:n ansiosta.”
Hruštšev oli pari vuotta aikaisemmin varoittanut Kekkosta, että Kosygin ei ollut Suomen ystävä. Häntä painoi vielä toisen maailmansodan muisto: Kosygin oli silloin vastannut kotikaupunkinsa Leningradin siviilipuolustuksesta.
Hruštševin neuvosta Kekkonen kutsui Kosyginin Suomeen, ja heidän keskinäiset kemiansa rupesivat toimimaan. Sodan ajan vaikeatkin asiat puhuttiin myöhemmin selviksi.
Brežhnevistä Kekkonen ei omien sanojensa mukaan ”saanut vastaavaa otetta kuin Kosyginista”.
Kesällä 1968 Kekkosen ja Kosyginin ystävyys joutui kuitenkin kovalle koetukselle.
Neuvostoliiton johtamat joukot miehittivät Prahan. Miehitys oli Kekkoselle järkytys.
Ulospäin Kekkonen näytteli viileää valtiomiestä, mutta päiväkirjoista päätellen presidentti oli aivan pois tolaltaan.
”Olen ymmälläni, mitä tehdä. Kuljeskelen Linnassa huoneesta toiseen masentuneena ja neuvottomana”, Kekkonen kirjoitti 23. elokuuta 1968, pari päivää miehityksen alkamisen jälkeen.
Kekkonen oli huolissaan maan asemasta. Jos Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen, peli olisi nopeasti pelattu.
”Emme ehdi kuin henkäistä, länsi ei tule apuun”, hän arvioi.
Lokakuussa pääministeri Aleksei Kosygin tuli salaa tapaamaan Kekkosta. Kosygin liikkui sotalaivalla. Tapaaminen oli muka pääministerin ja presidentin yhteinen kalamatka Hangon vesillä. Niin sanottiin julkisuuteen päin.
Tosiasiassa se oli Kosyginin selitysmatka.
Kosygin vakuutti Kekkoselle, ettei Suomella olisi syytä huoleen.
Kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin. Kekkonen uskoi tai ainakin oli uskovinaan Kosyginin vakuutuksia.
Mutta Kekkonen ei olisi ollut Kekkonen, jos hän ei olisi käyttänyt tilannetta hyväkseen. Neuvottelujen lopuksi hän kysäisi Kosyginilta, voisiko Neuvostoliitto toimittaa Suomeen enemmän öljyä kuin oli aikaisemmin luvannut. Suomalaiset tarvitsivat sitä.
Viikon päästä tuli tieto, että Kekkosen toive toteutuisi: Suomi sai enemmän öljyä kuin oli sovittu. Se lisäöljy otettiin pois Puolan kiintiöstä.
Näin puolalaiset joutuivat kärsimään Kekkosen ja Kosyginin ystävyyden jatkumisesta.
SEURAAVANA kesänä ystävykset tekivät viikon mittaisen patikkamatkan Kaukasuksella. Patikkareitti kulki vuoristossa ja oli vaativa ikämiehille: Kekkonen oli tuolloin 68-vuotias, Kosygin sentään neljä vuotta nuorempi.
1970-luvusta tuli Urho Kekkosen ja Aleksei Kosyginin yhteistä juhlaa. Suomen ja Neuvostoliiton välinen kauppa kasvoi ja kukoisti. Suurimmillaan sen osuus oli peräti neljänneksen Suomen ulkomaankaupasta.
Kaupankäyntitapakin oli aivan omalaatuisensa. Neuvostoliitto toi Suomeen öljyä ja maakaasua sekä tarjosi rakennuskohteita. Suomi vei itään kulutustavaroita, joista Neuvostoliitossa oli kova pula.
Keskinäisen kaupan piti pysyä tasapainossa, ja se oli vaikeaa, koska öljyn maailmanmarkkinahinta vaihteli voimakkaasti. Tasapainon ylläpitäminen vaati poliittisia erityisjärjestelyjä.
Niinpä kauppaa piti käydä ylimmän valtiojohdon erityisessä suojeluksessa. Ja ylintä valtaa käyttivät Kekkonen ja Kosygin. He sopivat kaupan suuntaviivoista. Heidän neuvottelupöytäänsä tuotiin myös niitä ongelmia, joita käytännön kaupankävijät eivät pystyneet sovittelemaan.
Kekkosen päiväkirjasta käy ilmi, miten tiivistä heidän yhteydenpitonsa oli. Kekkonen laski paljon Kosyginin varaan ja laski useimmiten oikein. Uusia sopimuksia syntyi, ja Kosyginin avulla kyettiin ratkomaan myös pulmia.
Ehkä merkillisin hanke oli Kostamus. Suomalaiset rakensivat rajantakaiseen Karjalaan rautakaivoksen rikastamoineen ja 30 000 asukkaan kaupungin.
Kostamuksessa työskenteli parhaimmillaan 4 000 suomalaista, ja jättihanke kesti kymmenkunta vuotta.
Muutama vuosi sitten Kostamukseen pystytettiin kaupungin rakentamisen muistomerkki. Siinä Kekkonen ja Kosygin istuvat ja neuvottelevat.
Kosygin kävi kymmeniä kertoja Suomessa, ja Kekkonen tapasi hänet jokaisella Neuvostoliiton matkallaan.
Nykyisin on tapana puhua 1970-luvusta Brežnevin aikana. Suomessa se oli enemmän Kosyginin aikaa.
Hän oli tuon ajan symbolihahmo: hattupäinen, jörö ja niukkasanainen neukkujohtaja, joka ei herättänyt esiintymisellään järin suuria tunnemyrskyjä puoleen tai toiseen. Hänelle ei kirjoitettu ylistyslauluja, mutta ei häntä kirottukaan.
Maarit Tyrkön uudessa kirjassa Presidentti ja toimittaja tosin kerrotaan, että Kekkonen piti Kosyginia myös hauskana seuramiehenä.
URHO KEKKOSEN ja Aleksei Kosyginin pitkä yhteistyö päättyi syksyllä 1980.
Heinäkuussa Kekkonen kävi vielä Moskovan olympialaisissa, ja Kosygin isännöi vierailua perinteiseen tapaan. He seurasivat yhdessä, kuinka Pertti Karppinen voitti soudun olympiakultaa ja kukisti venäläisen kilpailijansa. Kosygin onnitteli Kekkosta lämpimästi.
Itä-Saksan johtaja Erich Honecker katseli happamena vieressä, sillä Itä-Saksan soutaja jäi kolmanneksi.
Lokakuussa tuli Tamminiemeen yllättävä tieto, että Kosygin oli pyytänyt eroa pääministerin tehtävistä ”terveydellisistä syistä”.
Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa 13. lokakuuta 1980:
”Todella tuli mieli haikeaksi, kun kuulin, että ystäväni Aleksei Nikolajevitš on poistunut niistä tehtävistä, joita hän oli yli 20 vuoden aikana suorittanut.”
Eron jälkeen Neuvostoliitossa ryhdyttiin voimakkaasti arvostelmaan Kosyginia.
Hänestä tehtiin syntipukki, syypää Neuvostoliiton taloudellisiin vaikeuksiin.
Pitkäaikaisesta pääministeristä tuli ”epähenkilö”. Hänen nimeään ei enää mainittu julkisuudessa muuta kuin kielteisessä sävyssä.
MARRASKUUSSA Urho Kekkonen matkusti Moskovaan viralliselle vierailulle, joka jäi hänen viimeiseksi käynnikseen Neuvostoliitossa.
Ennen vierailua Kekkonen lähetti Moskovaan salaisen pyynnön, että hän saisi vielä viimeisen kerran tavata ystäväänsä Aleksei Kosyginia.
Isännät kieltäytyivät järjestämästä tapaamista. Professori Juhani Suomi arvioi Kekkosen elämäkerrassa, että tapaamiskielto katkeroitti Kekkosen mielen.
Joulukuussa Kekkonen sai tiedon, että Kosygin oli kuollut.
”Vaikka hän tiesikin, ettei menettelyä katsottu Kremlissä hyvällä silmällä, hän piti huolen siitä, että Kosyginin paarien juureen laskettiin Suomen tasavallan presidentin seppele”, Juhani Suomi kirjoittaa Kekkosen elämäkerrassa.
