Uutiset

3.9.2010

Yle: Kekkonen rokkaa ja taiteilee

Yle: Julkaistu 3.9.2010 klo 11:16

Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen jätti jälkensä myös taidemaailmaan. Kekkosesta tehtiin patsaita, tauluja, reliefejä, mitaleita, kirjoja, vitsejä ja rock-laulu. Pääsipä Kekkonen itsekin näyttämään taitojaan taiteilijana.

Presidentti Urho Kekkosesta on tehty patsaita 80-luvulta alkaen. Ensimmäisen Kekkospatsaan teki kansantaiteilija Matias Keskinen vuonna 1984. Kekkospää oli vuonna 1989 esillä Oulun Rotuaarilla, kun se päätettiin siirtää pois Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatshovin vierailun tieltä. Siirrettäessä patsas kuitenkin hajosi kadulle.

Vuonna 1990 UKK-muistomerkki paljastettiin Kajaanissa, jossa Kekkonen kävi koulua. Pekka Kauhasen suunnitteleman veistoksen abstraktisuus herätti kiistelyä.

Näköispatsaiden kannattajien tilaisuus tuli, kun Kekkosen 100-vuotispäiväksi alettiin puuhata uutta monumenttia. Kari Tervon ohjelmassa vei ylivoimaisen voiton Matti Peltokankaan suunnittelema Urkki ja Sylvi -näköispatsas.

Lopulta Pielavedellä paljastettiin vuonna 2000 Laila Pullisen veistämä, tunnistettava Kekkosen pää. Helsingin Hakasalmen puistoon pystytettiin puolestaan Pekka Jylhän ei-esittävä vesimuistomerkki Lähde.

Vasta vuonna 2008 Kekkonen sai kokovartalonäköispatsaan, kun Raahessa paljastettiin Matti Peltokankaan veistämä teos.

Kekkosesta on tehty myös useita reliefejä, mitaleita ja muistolaattoja.

Kenties kuuluisin taulu Kekkosesta maalattiin vuonna 1973, kun neuvostoliittolainen Ilja Klazunov maalasi kiistellyn maalauksensa. Pilapiirroksissa Kekkonen oli koko poliittisen uransa ajan vakiohahmo.

UKK päätyi myös lukuisiin ikonisiin valokuviin, joista tunnetuimpiin lukeutuu valokuvaaja Caj Bremerin ottama kuva Urho Kekkosesta ikkunassa. Kuvassa presidentin oikea käsi on sydämellä takin liepeen alla napoleonmaisesti.

Vuonna 1975 Kekkonen päätyi 500 markan seteliin. Postimerkeissä UKK on komeillut vuosina 1960, 1970, 1980 ja 1986.

Kekkonen kuvataiteilijana

Vuonna 1975 Kekkonen tarttui itse pensseliin kuvanveistäjä Kimmo Pyykön ateljeessa. Sekatekniikalla valmistetun teoksen valmistamiseen presidentti tarvitsi myös kolvia ja vasaraa. Syntyneen naisfiguurin nimi oli Niin on, jos siltä näyttää.

Teos sai alkunsa, kun toimitusjohtaja Matti Viherjuuri houkutteli UKK:n Taidehallissa pidetyn amatööritaiteilijoiden suurnäyttelyn suojelijaksi ja näytteillepanijaksi, ja houkutteli presidentinkin ryhtymään taiteilijaksi.

Teknisenä avustajana oli kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö.

Kekkonen arveli tuolloin, että tosikot paheksuvat tasavallan presidentin taideleikkiä. Omien sanojensa mukaan hänellä oli kuitenkin työtä tehdessään rajattoman hauskaa.

Naisfiguurin julkistamistilaisuudessa UKK esitteli medialle myös leipälapiosta ja hevosen kuolaimista valmistamansa omakuvan. Presidentinvaalien alla sen kopioiden myynnillä rahoitettiin Kekkosen vaalikampanjaa.

Kekkonen sanataiteilijana

Kekkonen työskenteli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä toimittajana Kajaani-lehdessä ja Kainuun Sanomissa sekä päätoimittajana Ylioppilaslehdessä. Myöhempinä vuosikymmeninä hän pakinoi muun muassa nimimerkeillä Pekka Peitsi ja Liimatainen. Kekkosen terävä kynä kirjoitti myös niin kutsuttuja myllykirjeitä, joissa presidentin vastustajat saivat kuulla kunniansa.

Kekkonen kunnostautui jo 16-vuotiaana näytelmäkirjailijana. Tuolloin syntyi Raittiuslupaus-pienoisnäytelmä, joka hautautui vuosikymmeniksi arkistoon, ja tuli julki vasta vuonna 2008.

Kekkonen kirjoitti myös useita kirjoja, ja oli – ja on edelleen – vielä useamman kirjan aiheena. Kekkonen on esiintynyt niin elämäkertojen, paljastuskirjojen kuin romaanienkin sivuilla. Esimerkiksi Jari Tervon Myyrä-kirjassa ja siitä tehdyssä näytelmässä Kekkonen on suuressa roolissa.

Sarjakuvataiteilija Matti Hagelberg piirsi Kekkosen vuonna 2004 sarjakuvakirjan sankariksi teoksessa Kekkosen muiston puoliintumisaika on 10 000 vuotta.

Laulunaiheeksi presidentti päätyi vuonna 1969, kun Kekkonen-rock ilmestyi kirjallisuuslehti Nuoren voiman liitelevyllä. Taiteilijat antoivat levyn myös presidentille. Seuraavana vuonna rock-laulu ilmestyi Suomen Talvisodan Underground-LP:llä.

Vitsikkään rockin ohella Kekkosesta on syntynyt useita vitsejä ja kaskuja. Kekkonen synnytti ylivoimaisesti enemmän kaskuja kuin muut presidentit sitä ennen tai sen jälkeen. Vitsit ja pilajutut koottiin kirjaksi, jota presidentti itse piti liian mietona.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin. »

Kuva: Aamulehden arkisto

Uutiset

28.4.2017
IL: Omistaja ei myy: Presidentti Kekkosen virka-Chryslerista on tarjottu jo 100 000 euroa

23.4.2017
HS: Pääministeri Aleksei Kosygin oli suomalaisille tutuin neuvostojohtaja – Moskova kielsi Kekkoselta viimeisen tapaamisen

18.3.2017
Yle: ”Tämä kuva valehtelee enemmän kuin mikään muu kuvani” – V.K. Hietanen todisti Kekkosen ja neuvostojohtajan jäätävän tapaamisen

21.2.2017
Yle: Kansalaisaloite: Urho Kekkoselle oma liputuspäivä

6.12.2016
Yle: Mitä Kekkonen söisi tänään?

20.10.2016
Yle: Presidentti Kekkosen käsiala muuttui selvästi iän myötä – katso täältä, miten nimikirjoituskin haurastui

19.10.2016
IL: Kekkonen puhui viimeisinä vuosinaan kauniisti Sylvistään: ”Siinä oli hieno ihminen”

31.8.2016
MTV: Kekkosen elämä kuvina – kuolemasta 30 vuotta

31.8.2016
Keskisuomalainen: Kekkonen kuoli 30 vuotta sitten – tätä hän merkitsee nykyihmisille

25.8.2016
Eeva: Harvinaiset kuvat! Urho Kekkonen ja lastenlapset Eevassa

24.8.2016
Apu: Ennen julkaisemattomat nauhat: Kekkonen lausuu runoja!

23.6.2016
IS: Harvinaislaatuinen video Urho Kekkosen juhannuksesta – näin presidentti kylpi savessa

23.5.2016
Yle: ”Kekkonen osasi käyttäytyä kuin paraskin mannekiini” – kuvaaja seurasi presidenttiä tämän matkalla synnyinkotiinsa

5.3.2016
Kainuun Sanomat: ”Van jo oli Kekkosen näkönen mies”

1.3.2016
MTV: Kekkonen hiihti joka päivä – mutta oliko tyyli väärä?

1.3.2016
MTV: Kekkonen astui virkaan tasan 60 vuotta sitten – ja yleislakko pysäytti Suomen

28.2.2016
HS: Vaalivoiton ja virkaanastujaisten välissä Urho Kekkonen pakeni hiihtoretkelle Kainuuseen

24.2.2016
HS: Hiihtoretkillä on syntynyt monta poliittista suurpäätöstä – Kekkostiet, Rukan lumet, lobbausta Lapissa

19.2.2016
Yle: Paska traktori ja muita kansalaisten kirjeitä Kekkoselle

15.2.2016
Yle: Tutkija: Urho Kekkonen teki itsestään brändin jo ennen brändejä

18.10.2015
LS: Retrobuumi jyllää

15.10.2015
IS: Kuvat: Kekkonen ei ollut aina kalju – tältä tuleva presidentti näytti teini-ikäisenä

13.10.2015
MTV: Oliko Kekkonen hipsterien edelläkävijä? Harvinaisia kuvia julki

22.9.2015
MTV: Tiesitkö? Suomalaisen suosikkiruoan nimi on Kekkosen keksintö

3.9.2015
IS: Tähän Kekkonen olisi halunnut vaihtaa nimensä – 115 faktaa UKK:sta

1.8.2015
LS: Kekkonen juhlisti raumalaisen työn päivää

14.4.2015
Kansan Uutiset: Urho Kekkonen, hauenkalastaja

3.9.2014
Turun Sanomat: Urho Kekkonen: Perkele, kanaa minä en syö!

14.11.2013
Yle: Mies, joka ampui Kekkosen hirven

15.11.2012
MTV: Tällaisia lahjoja presidentit ovat saaneet

9.11.2012
Maailman Historia: Kekkonen oli metsänkin kuningas

29.3.2012
MTV: Tamminiemi oli vallan keskus, mutta ennen kaikkea koti

8.3.2012
LL: Nainen, joka Kekkos-Urkkia kosi

25.2.2011
MTV: Kekkosen reliefi paljastettiin Tallinnassa

3.9.2010
Yle: Kekkonen rokkaa ja taiteilee

11.2.2010
Yle: Kekkosen hiihtoreissu toi terästehtaan

7.8.2009
Yle: Kekkonen rakasti kalaa, ruisleipää ja voita

1.10.2008
MTV: Kekkosen julkaisematon näytelmä löytyi arkistosta

25.9.2005
Yle: Kekkosen kädenjälki näkyi Linnan ruokalistoissa

6.7.2002
MTV: Kekkonen suomalaisten suurin kansallinen esikuva

1.9.2000
VU: Hurtti huumori oli presidentti Urho Kekkosen elämänasenteen pohjavireenä

11.3.2000
MTV: Urho Kekkosen Tarton vierailu palautti Viron suomalaisten mieliin

2.10.1988
Kekkosen kalaretket koottu yksiin kansiin – Tiedot viimeiseltä kalaretkeltä täsmentyvät

26.7.1985
Aamulehti: Kekkonen, Kainuu ja Kansa

23.2.1981
IS: Nyt UKK-ladulle

1.5.1980
Aamulehti: UKK saa Leninin palkinnon

11.4.1980
Aamulehti: UKK saa nimikkomerkin

20.10.1979
Aamulehti: UKK KUNTOILUN LAISTAMISESTA: Jokainen syy on tekosyy

7.9.1979
Aamulehti: Kekkoselle taas uusi tohtorinhattu

31.8.1979
IS: Presidenttimme ruusu

30.6.1979
Aamulehti: Juhlamitali UKK:lle

21.4.1978
Aamulehti: Kekkonen hiihtelee Saivaaralle tänään

2.3.1978
Aamulehti: Kekkoselle Lappiin kivipolku

15.6.1976
Aamulehti: UKK:lle 360 metrin nimikkosilta Naantaliin

19.9.1975
IS: 1 000 000 lahjoituksia Kekkosen kunniaksi

30.8.1975
Aamulehti: UKK pääsi seteliinkin

23.6.1972
Aamulehti: Presidentti lähti lohia narraamaan

3.9.1971
Aamulehti: Kekkosella hattuja virkakauden loppuun